haku   |    extranet   |  sivukartta  |  tulosta  |  in English  |  på Svenska  |

blank
blank

 

Yleishyödyllinen kehittämishanke

Hanketoiminnalla tehdään uutta tai parannetaan olemassa olevaa. Hanke on tavoitteellista hyvin suunniteltua toimintaa, jolla on vastuullinen toteuttajataho. Hankkeella on alku ja loppu.

Yleishyödyllisen kehittämishankeen hakijana voi olla esim. rekisteröity yhdistys, yhteisö, järjestö tai säätiö, oppilaitos, seurakunta tai muu uskonnollinen yhdyskunta, yrittäjäyhdistys tai –rengas, kunta tai kuntayhtymä. Tukea myönnetään ensisijaisesti niille hankkeille, jotka tehokkaimmin edistävät yhdistyksen oman paikallisen kehittämisohjelman tavoitteita.

Kehittämishankkeella voi esim. parantaa kylän palveluja, luoda uusia tapahtumia tai kehittää vanhoja, lisätä asumisviihtyvyyttä omalla asuinalueella, kehittää matkailua tai kohentaa ympäristöä. Hankkeet voivat olla esim. kulttuuriin, perinteisiin tai historiaan liittyviä, kansainvälistä toimintaa tai vaikka toimintaa lapsille ja nuorille.

Yleishyödyllisen kehittämishankkeen julkinen tuki on max 80 %. Yksityisestä rahoitusosuudesta voi joissain tapauksissa osan korvata talkootyöllä. Julkisen tuen osuuden tulee olla vähintään 5 000 euroa ja maksimissaan se voi olla 150 000 euroa.

Opas hankerahoituksen hakemiseen ja hanketoiminnan alkumetreille.
Yleishyödyllisen kehittämishankkeen hakulomake (Lnro 2306A) ja täyttöohjeet.

Hankehakemukset toimitetaan Varsin Hyvä ry:lle, missä ne merkitään rekisteriin eli diaariin. Varsin Hyvä ry:n työryhmä ja hallitus käsittelee hankehakemuksen ja antaa siitä lausunnon, minkä jälkeen Varsinais-Suomen ELY-keskus suorittaa laillisuustarkastuksen ja antaa lopullisen hankepäätöksen. Mikäli hankepäätös on myönteinen hankkeen kustannukset voivat olla hyväksyttäviä siitä päivästä lähtien, jolloin hakemus on merkitty Varsin Hyvä ry:n diaariin ja hankkeen toteutusaika on voimassa.

Tuen myöntämisen edellytyksenä on että tukihakemus on tullut vireille ennen tuettavan toimenpiteen aloittamista. Kehittämishanke katsotaan aloitetuksi sinä ajankohtana, jona hankkeen toteuttaja on allekirjoittanut hankkeen toteuttamiseen liittyvän työsopimuksen tai palvelusopimuksen, tehnyt hanketta koskevan hankinta- tai muun sopimuksen tai on sopimusta solmimatta maksanut hankkeeseen liittyvän kustannuksen. Aloittamisajankohdaksi katostaan ensimmäiseksi toteutetun toimenpiteen ajankohta. Aloittamiseksi ei kuitenkaan katsota hankkeen kustannusarvion tekemistä varten pyydettyjä tarjouksia, muita hintavertailuja tai kilpailutuksia.

 


Ideoista tuloksiksi
Tutustu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman hanketukiin ja esimerkkeihin tukea saaneista hankkeista
Hanke-esitteessä 2007-2013


 

© 2007 Varsin Hyvä ry - Trival Oy
Varsin Hyvä ry, Liedon kunnantalo, PL 24, 21421 LIETO, fax (02) 4873 3453, käyntiosoite: Kirkkotie 13, Lieto