haku   |    extranet   |  sivukartta  |  tulosta  |  in English  |  på Svenska  |

blank
blank

 

Yritystuet


               
Ideasta todeksi - kuinka ryhdyn yrittäjäksi maaseudulle? 
Maaseutuyrittämisestä viestivä kampanja, lisätietoja tästä.

Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi (1136/2006) ja siihen liittyvä asetus (675/2007) astuivat voimaan 18.6.2007. Kehittämisavustus on harkinnanvarainen tuki, jota voidaan myöntää hankkeisiin, joissa avustuksen arvioidaan merkittävästi vaikuttavan hankkeen toteuttamiseen nopeammassa iakataulussa, korkeatasoisempana, laajempana tai hanketta ei toteuteta lainkaan ilman tukea. Kehittämsiavustusta voidaan myöntää yrityksen pitkän aikavälin kilpailukykyä parantavaan hankkeeseen, jolla arvioidaan olevan merkittävä vaikutus yrityksen kasvuun, teknologiaan, kansainvälistymiseen, tuottavuuteen tai liiketoimintaosaamiseen. Avustuksen puoltavana tekijänä pidetään hankkeen myönteisiä työllisyys-, ympäristö- ja tasa-arvovaikutuksia.


Avustusta suunnataan hankkeisiin, jotka edistävät:

1. uuden yritystoiminnan syntymistä
2. uusien tuotteiden, palvelujen ja tuotantomenetelmien kehittämistä sekä käyttöönottoa
3. tutkimustulosten kaupallistamista ja innovaatiotoimintaa
4. uuden teknologian soveltamista ja käyttöönottoa
5. yritysten yhteistoimintaa
6. alueiden yritystoiminnan monipuolistamista tai vahvistamista tai
7. yritysten ja oppi- ja tutkimuslaitosten sekä yritysten ja muiden julkisten yhteisöjen yhteistoimintaa


Kuka tukea voi saada

Varsin Hyvä ry:n yritystoiminnan rahoituksen piiriin kuuluvat maaseudulla toimivat alle 5 henkilöä työllistävät ns. mikroyritykset joiden vuosiliikevaihdon tai taseen loppusumma on enintään 2 miljoonaa euroa. Yritystukea voidaan myöntää maatilalle, joka harjoittaa tai ryhtyy harjoittamaan maatalouden ohella muuta yritystoimintaa, ja yritykselle ilman maatilakytkentää. Tuen hakijana voi olla 18-62 –vuotias henkilö tai ay/ ky/ oy/ osuuskunta, joissa määräysvalta/ omistus on tukikelpoisilla henkilöillä.

Tukea voi saada erityisesti alkavat yrittäjät/ yritykset pääpainon ollessa kädentaito-, matkailu- ja palvelualan yrityksissä.

Yritystuen myöntämisen edellytyksenä yritystukilain mukaisesti on että tuen ei arvioida aiheuttavan muita kuin vähäisiä kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia ja tuki tuo lisäarvoa yritystoiminnalle. Avustuksen myöntämisen perusedellytyksenä on, että yrityksellä on edellytykset jatkuvaan kannattavaan toimintaan ja yritystoimintaa koskeva riittävä ammattitaito.

Tuetun investoinnin kohdetta ei saa pysyvästi tai merkittävissä määrin käyttää muuhun kuin tuen kohteena olevaan yritystoimintaan tai kehittämistyöhön, eikä tuen kohteena olevaa yritystoimintaa saa lopettaa eikä olennaisesti supistaa ennen kuin viisi vuotta on kulunut tuen viimeisen erän maksamisesta.


Tukimuodot ovat

1. Kehittämistuki; yritystukihhakemus
2. Käynnistystuki; yritystukihakemus
3. Investointituki; yritystukihakemus
4. Yritysryhmän kehittämistuki

Lomakkeet tästä

Tukimäärät

• Kehittämistuki; tuki 35- 50 %, minimi 500 € - maksimi 150.000 €
• Käynnistystuki; tuki max 50% (palkka+letu), minimi 1.000 € - maksimi 150.000 €
• Investointituki; tuki max 20% (Livonsaari ja Harvaluoto 25%), minimi 1.000 € - maksimi 150.000 €

 

Tuen hakeminen ja aloittamisajankohta

Varsin Hyvä ry:llä on käytössä jatkuvan haun periaate. Ennen tukihakemuksen jättämistä kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä Varsin Hyvä ry:n henkilökuntaan. Tukihakemus jätetään Varsin Hyvä ry:lle, mistä se toimitetaan edelleen Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Hakemus on tullut vireille kun se on merkitty Varsin Hyvä ry:n diaariin ja hankkeen toteutusaika on hakulomakkeen mukaan voimassa. Diarisoinnin jälkeen hankkeen voi aloittaa omalla vastuulla, mutta vasta ELY-keskuksen päätöksen tultua hanke on virallisesti hyväksytty.

 

Tuen kohteena oleviin toimenpiteisiin ei saa ryhtyä ennen kuin tukihakemus on tullut vireille Varsin Hyvä ry:ssä. Muista tarkistaa toimistolta hakemuksen vireille tulo eli diarisointipäivä!



Toimenpiteen aloittamisajankohta

Käynnistystukea haettaessa toimenpide katsotaan aloitetuksi sinä ajankohtana, jona työntekijä on aloittanut työn tekemisen yrityksen lukuun.

Investointitukea tai kehittämistukea haettaessa toimenpide katsotaan aloitetuksi sinä ajankohtana, jona:
1)
 kiinteistön tai vuokra-alueella olevan rakennuksen kauppakirja on allekirjoitettu;

2) rakennettaessa tai laajennettaessa rakennusta sen perustustyö on aloitettu valamalla tai muulla vastaavalla kestävällä tavalla tai, jos perustustyön toteuttaa urakoitsija, urakkasopimus on allekirjoitettu;

3) peruskorjattaessa rakennusta tai kehitettäessä yritystä työn tekeminen on aloitettu tai, jos se teetetään, sopimus työn tekemisestä tai toimenpiteen toteuttamisesta on allekirjoitettu;

4) hankittaessa kone, laite tai muu käyttöomaisuuteen kuuluva esine tai oikeus tilaus on tehty tai sopimus hankinnasta on allekirjoitettu tai, jos tilausta tai hankintasopimusta ei edellytetä, esineen tai oikeuden hankintahinta on maksettu

5) toteutettaessa muuta kuin 1-4 kohdassa tarkoitettua toimenpidettä toimenpide on maksettu, jollei toimenpide ole edellyttänyt aikaisemmin tehtyä tilausta tai sopimusta, jolloin niiden tekoajankohta katsotaan aloittamisajankohdaksi.

Jollei perustustyön tai peruskorjauksen alkamisen ajankohdasta esitetä muuta selvitystä, katsotaan perustustyön tai peruskorjauksen tekemisessä tarvittavien materiaalien ensimmäisen toimituksen ajankohta aloittamisajankohdaksi.

Aloittamisen perustuessa hankintahinnan maksuun katsotaan ensimmäisen erän maksun ajankohta aloittamisajankohdaksi maksettaessa hankintahinta useana eränä.


Yritystuella tuettava toimenpide on kokonaisuudessaan toteutettava kahden vuoden kuluessa tuen myöntämisestä.

 

Yritystuen maksuhakemuslomakkeet löytyy tästä

 


Yrittämisessä mahdollisuus 
Tutustu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman yritystukiin ja             esimerkkeihin tukea saaneista yrittäjistä
Yritysesitteessä 2007-2013


 

© 2007 Varsin Hyvä ry - Trival Oy
Varsin Hyvä ry, Liedon kunnantalo, PL 24, 21421 LIETO, fax (02) 4873 3453, käyntiosoite: Kirkkotie 13, Lieto