Ohjelmakausi 2023-27 käynnistyy
Uusi CAP27 -ohjelmakausi käynnistyy vuodenvaihteen jälkeen, jolloin myös Leader-ryhmien valinta ja rahoituksen määrä vahvistetaan. Hanke- tai yritystukihakemuksia ei toistaiseksi oteta vastaan. Uuden kauden rahoitushakemuksia voi jättää keväällä 2023, jolloin Leader-ryhmien käyttöön tulevat hakujaksot. Varsin Hyvän hankkeita koskevat valintakriteerit ja ohjeet päivitetään ja julkaistaan kotisivuillamme. Tiedotamme tulevista muutoksista ja maaseudun kehittämislainsäädännön aikatauluista tarkemmin ensi vuoden puolella.
Yleishyödyllisten hankkeiden haku ja toteuttaminen säilyy pääsääntöisesti ennallaan, mutta esim. teemahankkeet poistuvat ja tilalle tulevat 1000–8000 euron pienhankkeet (investointi- tai kehittämishanke), joiden hakua ja maksatusmenettelyä kevennetään. Maaseudun kylien, kuntien ja muiden yhteisöjen verkostoitumista ja digitalisaatiota edistetään uudella ”Älykkäät kylät” -hankemuodolla. Tavoitteena on löytää innovatiivisia ratkaisuja yhteisöille ja laatia älykäs kylä -strategioita.
Yritystuissa investoinnit säilyvät entisellään, mutta uusia tukimuotoja ovat suunnittelu-, käynnistys- ja kehittämisavustukset, joita voivat hakea alle 5 työntekijän mikroyritykset vain Leader-ryhmästä. Hyvä uudistus on se, että näitä tukia voidaan myöntää myös osa-aikaisille yrittäjille tai yrittäjyyttä suunnitteleville ilman y-tunnusta.
Järjestämme ensi vuoden alkupuolella infotilaisuuksia yhdistyksille ja yrityksille eri puolilla toimialuettamme https://www.varsinhyva.fi/yhdistys/toiminta-alue/
Ilmoitamme ajankohdista mm. kotisivuillamme, facebookissa ja instagramissa.
Hankeideoiden jalostus ja hankkeiden valmistelu kannattaa aloittaa ajoissa, joten olkaa yhteydessä meihin!
Lisätietoa
Uuden kauden hanke- ja yritystuet
Hanke- ja yritystuet
Yleishyödylliset kehittämis- ja investointihankkeet
Eeva Mettala-Willberg
eeva.mettala-willberg(at)varsinhyva.fi
040 580 8868
Yritystuet, Älykkäät kylät ja EkoSparraamo
Pia Poikonen
pia.poikonen(at)varsinhyva.fi
050 338 3867