Nuorille töitä ja työtaitoja tulevaisuuteen
Turun seudun 4H-yhdistykset ovat käynnistäneet Varsin Hyvän tuella nuorten työllistämishankkeen, jonka tavoitteena on nuorten työelämätaitojen lisääminen ja työkokemuksien saaminen työllistymisen kautta. Opittavia työelämätaitoja ovat muun muassa työnhakemisen oppiminen (myös verkossa ja sosiaalisessa mediassa) sekä työyhteisön vuorovaikutustaitojen ja oman työn laadun merkityksen sisäistäminen. Yhteisöt, yritykset ja yksityiset saavat tietoa nuorten työllistämisestä ja kohtaavat nuoret työntekijät uusilla foorumeilla. Työn tilaajat saavat juuri heille sopivia ja taitavia työntekijöitä. Tavoitteena on, että hankkeen aikana luotu verkosto, kohtaamispaikat ja toimintatapa jäävät elämään ja päivittyvät hankkeen jälkeenkin. Lisätietoa hankkeesta TTT esite 4
Kuva: MMM/Mavi