NuorisoLeader rahaa hankkeisiin
RAHOITUSTA NUORTEN ITSE IDEOIMAAN JA TOTEUTTAMAAN TOIMINTAAN
NuorisoLeader -hanketuki on nuorten omien hankkeiden rahoitusväline. Nuoret suunnittelevat, toteuttavat ja raportoivat hankkeesta itse. Hakeminen on helppoa!
Projektiluontoiseen toimintaan myönnetään 100–500 € tukea projektia kohden.
Kuka voi hakea
Hakijana voi toimia vähintään kolmen 12–25-vuotiaan nuoren ryhmä, alueella toimiva yhdistys tai kunnan nuorisotoimi. Tärkeintä on, että nuoret ovat osallisen toteuttamassa hanketta.
Alle 18-vuotiailla hakijoilla täytyy olla hankkeessa täysi-ikäinen vastuuaikuinen mukana.
Mihin tukea voi saada
Nuorten hanke kannustaa nuoria yhdessä tekemiseen ja vapaa-ajan toiminnan järjestämiseen. Hankkeen toteutus tulee tapahtua toiminta-alueellamme (Linkki toiminta-alue karttaan tähän)
Tukea voi saada esimerkiksi erilaisten tapahtumien järjestämiseen tai kurssitoimintaan ja paljon muuhunkin.
Rahaa voi käyttää esim. erilaisten tarvikkeiden ostamiseen, tilavuokrien maksamiseen, bussimatkoihin, asiantuntija/esiintyjäpalkkioihin ja tiedottamisen kuluihin.
Tukea ei myönnetä järjestäjien palkkakustannuksiin, luokkaretkiin eikä leirikouluihin.
Inspiraatiota ja ideoita omaan hankkeeseesi voit etsiä myös vuonna 2017–18 toteutetun MASSII! -hankkeen hankerekisteristä.
Kuinka paljon tukea voi saada
Hankkeisiin myönnetään 100–500 € tukea. Tuesta 70 % maksetaan projektin alkaessa, loput 30 % loppuraportoinnin jälkeen.
Raportointi ja tuen maksu:
Tuki maksetaan kahdessa erässä, ensimmäinen erä 70 % Projektin alkaessa ja loput 30 % loppuraportoinnin yhteydessä. Projektin päätyttyä toimitetaan loppuraportti, tositteet suoritetuista maksuista (kuitti) ja valokuvia toiminnasta.
Loppuraportti ja tositteet toimitetaan täytettyinä tiedostoina osoitteeseen toimisto(at)varsinhyva.fi. Mahdollisista valokuvista tulee lisäksi maininta, saammeko käyttää niitä omassa viestinnässä ja tiedottamisessamme.
Loppuraportti tiedoston löydät hakulomake sivun alusta.
Hakuaika ja tuen hakeminen:
Tukihakemuksen voit jättää 24/7 sähköisen hakulomakkeen kautta.
Toteutus 31.12.2023 mennessä.
Tukea haetaan ensisijaisesti täyttämällä NuorisoLeaderin sähköinen hakulomake, jonka lisäksi hakija täyttää alla olevat tiedostot (Kustannusarvio ja Hankesuunnitelman) ja liittää nämä hakulomakkeeseen.
Liitetiedostot hakemukseen:
Liitetiedostot logoihin:
Logo
Tästä pääset täyttämään hakemusta:
Ongelma tilanteissa ja jos sinulla on muuta kysyttävää hakemukseesi liittyen.
Ota yhteyttä:
Eetu Orava
Projektikoordinaattori
p. 041 319 2181
eetu.orava (at) varsinhyva.fi