Pages Navigation Menu

Rahoitusta ja neuvontaa maaseudun yrityksille ja yhteisöille!
Vaikuta maaseudun tulevaisuuteen ja vastaa kyselyyn TÄSTÄ

Categories Navigation Menu
Etusivu > Ajankohtaista > Varsin hyvät vanhat pelakuut kantavat mukanaan kauniita tarinoita

Varsin hyvät vanhat pelakuut kantavat mukanaan kauniita tarinoita

Varsin hyvät vanhat pelakuut kantavat mukanaan kauniita tarinoita
Leader Varsin Hyvän rahoittama ja Luonnonvarakeskuksen toteuttama tiedonvälityshanke ”Varsin hyvät vanhat pelakuut” tutustuttaa vanhojen kotipelargonien historiaan. Tänäkin kesänä perinnepelargoneja ja niiden tarinoita esitellään Varsinais-Suomessa seitsemässä museossa ja muutamassa muussa näyttelyssä. Ensi vuonna julkaistaan suuri pelargonikuvasto!

Maarit Heinonen Luonnonvarakeskukselta. Kuvaaja Anna Ojanen.

Muolaa-niminen korallinpunainen kotipelargoni on kulkeutunut Varsinais-Suomeen Viipurista vuonna 1944 Tyyne Romun matkassa. Hän lähti Viipurista sotaa pakoon kohti Varsinais-Suomea ja pysähtyi matkalla Muolaassa, Säiniön pitäjässä, jossa hänen tyttärensä oli hoidossa. Pelargoni jäi Muolaaseen, mutta Tyyne otti siitä pistokkaita mukaan. Täydessä kukassa olleen pelargonin vierelle hän jätti mahdollisia taloon tulijoita varten lapun, jossa hän pyysi antamaan pelargonille vettä ja kirjoittamaan sen voinnista hänen siskonsa osoitteeseen Koski TL:ään. Muutaman viikon kuluttua Tyyne Romu sai siskonsa luokse kirjeen. Sen oli kirjoittanut joukkoineen rintamalta perääntynyt sotilas, joka oli yöpynyt talossa. Sotilas kertoi kukan voivan hyvin ja kastelleensa sitä. Tyyne Romun ottamat pistokkaat säilyivät hengissä ja niistä kasvaneita pelargoneja on hoidettu nyt jos useamman sukupolven voimin.

– Tämä on hyvin vahva tarina ja myös kyseinen kasvi on vahva ja kukkii hyvin. Aika monen hankkeen aineistossa olevan kotipelargonin juuret juontavat Karjalaan. Se voi olla sattumaa, mutta toisaalta voi olla myös niin, että ihmiset ovat vaalineet Karjalasta tuotuja kasveja erityisen huolellisesti osana oman synnyinseudun muistelua. Kasvia on voitu ajatella elävänä muistona omasta historiasta, tulkitsee Maarit Heinonen Luonnonvarakeskukselta.

Muolaan ja noin sadan muun kotipelargonin tietoja julkaistaan ensi vuonna lopulla pelargonikuvastossa, jota tehdään osana Varsin hyvät vanhat kotipelakuut -hanketta yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen pelargoniaiheisen tutkimushankkeen, Suomen pelargoniyhdistyksen, Tiina Niittysen ja Turun yliopiston museologian oppiaineen kanssa. Kuvastoon valittavista pelargoneista kerätään tarinoiden ja viljelyhistorian lisäksi kasvin tuntomerkit ja DNA-tiedot.

– Toivomme, että se tietokokonaisuus, joka pelargoneista kerätään, motivoi ihmisiä säilyttämään niitä taas uusille ja uusille sukupolville. Jos joku nyt saa tuttavaltaan vaikka Muolaan pistokkaan, kasvin ympärille alkaa kertyä vuosien aikana taas uutta tarinaa. Ja juuri näin tehdään suomalaista puutarhakulttuuria, Heinonen selittää.

Varsin hyvät vanhat pelakuut -hankkeessa ollaan löydetty jopa yli satavuotiaita pelargoneja. Vanhoja kotipelargoneja löytyy usein maaseudulta, jossa ihmisillä on ollut tilaa talvettaa niitä.

– Pelargonit talvetetaan viileässä noin 5–10 asteessa. Ennen talvettamista kukinnot poistetaan ja kasvi voidaan leikata pienemmäksi talvilepoa varten. Valoa tarvitaan jonkin verran ja vettä noin kerran kuussa, kertoo Heinonen.

Yksittäisten ihmisten lisäksi vanhojen pelargonien säilymisestä voi kiittää yhdistyksiä, kuten Suomen pelargoniyhdistystä ja Hyötykasviyhdistystä sekä kotiseutuyhdistyksiä. Lisäksi muutama kauppapuutarha on erikoistunut vanhoihin pelargoneihin.

Seitsemän näyttelyä Varsinais-Suomessa

Tiedonvälityshanke tuo esiin vanhojen kotipelargonien monimuotoisuuden. Kukkien väriskaala on laaja ja ne voivat olla yksinkertaisia, kerrottuja tai ruusunuppuisia. Kuvassa vasemmalla Maija Noormarkku ja oikealla Viipurin evakko Liedon Nautelankosken näyttelyssä. Kuva: Janica Vilen.

Osana hanketta Varsinais-Suomen alueella on nähtävillä yhteensä seitsemän pelargoninäyttelyä: Liedossa Nautelankosken museossa, Pöytyällä Yläneen kotiseutumuseossa, Turussa Ett hem -museossa ja Kupittaan siirtolapuutarhan keskusmajalla, Kaarinassa Kuusiston Taidekartanossa, Sauvon kotiseutumuseossa sekä Naantalin museossa Hiilolan talossa.

– Näyttelyt olivat esillä jo viime kesänä. Kohteisiin toimitettiin 5–15 pelargonia, joista kukin on tehnyt omanlaisensa näyttelyn. Kasvit talvetettiin museoilla ja tänä kesänä ne ovat taas nähtävillä. Useimmat pelargonit kukkivat alkukesästä pitkälle syksyyn. Parhaimmassa kukassa ne ovat heinä–elokuussa, Heinonen vinkkaa.

Liedossa Nautelankosken museossa on nähtävillä Evakon tie -näyttely, johon pelargonit sopivat Heinosen mielestä erityisen hyvin. Näyttelyssä on mukana muun muassa Viipurin Evakko -kotipelargoni, joka valittiin hiljattain Kotipuutarha-lehden 80-vuotisjuhlavuoden nimikkokasviksi.

Heinosen toiveissa olisi, että museot jatkaisivat pelargonien parissa vielä hankkeen päättymisen jälkeenkin.

– Monilla museoilla on ollut pelargoneja ennenkin, mutta ne on ostettu aina vain yhdeksi kesäksi kerrallaan nimettömistä kannoista. Nyt heillä on nimellisiä kantoja, joilla on oma mielenkiintoinen historiansa, joten uskon, että museot haluavat vaalia ja talvettaa niitä jatkossakin.

Museoiden lisäksi kesäksi 2021 on tulossa muutama isompikin pelargoninäyttely: Lietoon Tiina Niittysen Pelargonitaivaaseen, Nummelle Saarelman puutarhaan ja Lepaan puutarhanäyttelyyn Luonnonvarakeskuksen osastolle.

Paljon muistoja ja uutta tutkimusta

Pelargoneihin liittyy paljon muistoja ja tunteita. Pistokkaita ollaan annettu eteenpäin historian aikana monenlaisin saatesanoin.

– Vahvimmat tarinat ovat niitä, jotka kantavat. Pelargonien kasvatus on ollut ennen kaikkea maaseudun naisten harrastus, eikä kaikista kannoista ole säilynyt mitään tietoja. Jos nyt jollain on vanha pelargoni, kannattaa kirjoittaa sen historiaa ylös. Ja kun antaa siitä pistokkaista eteenpäin, kannattaa varmistaa, että myös tarina siirtyy uudelle omistajalle, Heinonen neuvoo.

Varsin hyvät vanhat pelakuut on tiedonvälityshanke, jonka tarkoitus on tallettaa ja tuoda päivänvaloon kotipelargonien historiaa. Sen rinnalla on käynnissä myös tutkimushanke Perinnepelargoneista hehkua puutarhaviljelyyn, jonka päärahoitus tulee Oiva Kuusisto -säätiöltä.

– Hankkeet kulkevat mukavasti yhtä matkaa. Tiedonvälityshankkeen kannalta on oleellista, että uutta tutkimustietoa on saatavilla. Tutkimushankkeessa tehdään pelargoniaineistosta kasvien ulkonäköön liittyviä havaintoja, eli mitataan varsia, lehtiä ja kukintoja sekä tehdään DNA-analyysejä, Heinonen kertoo.

Näiden tutkimusten avulla ollaan osoitettu, että useammalla erinimisellä kotipelargonilla onkin yhteinen historia. Esimerkiksi Ruotsista tulleella vaaleanpunakukkaisella Mårbacka-perinnepelargonilla on Suomessa jo useampia eri nimiä.

Pelargonit ovat ekologisia kasveja. Ne voivat elää oikein hoidettuina vaikka satoja vuosia. Pistokkaita voi ottaa joko maaliskuun lopussa, kun valon määrä lisääntyy tai loppukesästä, jolloin pistokkaat ehtii juurruttaa vielä ennen talvettamista.

Maarit Heinonen kannustaa pelargoniharrastajia vaalimaan kasviensa historiaa kirjoittamalla muistiin kasvin vaiheita oman elinkaarensa ajalta ja jakamalla pistokkaita eteenpäin aina tarinoiden kera. Vahvat tarinat ovat niitä, jotka siirtyvät kasvien mukana sukupolvelta toiselle!

 

Janica Vilen, Haloo maaseutu -viestintähanke

Alkuperäinen juttu julkaistu Haloo maaseudun verkkolehdessä 10.6.2021